Hummingbirdiin on muotutunut kaksi pääasiallista toimintamuotoa - kasvatus ja kilpailujen järjestäminen. Kasvattaminen ei kuitenkaan ole kovin aktiivista - varsoja syntyy aina välillä, yleensä pari tai kolme kappaletta kerrallaan aina silloin tällöin. Myös tilausvarsa on mahdollista saada, jos myytävissä ei ole kasvatteja, tai ne eivät aivan nappaa - lue vaihtoehdosta lisää kasvatustoiminnan sivuilta!
Kilpailuita pyrin järjestämään kuukausittain. Ne ovat lähes aina jonkin jaoksen alaiset (useimmiten KRJ:n tai ERJ:n), mutta joskus mukaan saattaa mahtua myös villejä kilpailuja! Tulevaisuudessa olisi tarkoitus kehitellä myös muunlaisia tapahtumia, esimerkiksi vaelluksia/maastoretkiä. Kaikki meneillään olevat (sekä myös vanhat) kilpailut löydät kilpailutoiminnan sivuilta.

Ulkoasu © weebly, tekstit © Kolibri, kuva © Ekaterina Druz